Feeds:
Artikkelit

Archive for the ‘Teoria’ Category

Poikkeus vahvistaa säännön. Edellisessä jalkatyöstä-artikkelissa kirjoitin nyrkkisäännöt jalkatyölle. Kuitenkin on olemassa tilanteita, jossa keskilinjan vasemmalle puolen voidaan astua niin, että oikea jalka jää johtavaksi.

Esimerkki:

13

Vihreä (mustat jalat) on astunut takavasemmalle (siniset jalat) puolustusta tehdessään. Tässäkin tapauksessa on ensin astuttava vasemmalla jalalla, sitten oikealla. Kuitenkin oikea jalka voi jäädä johtavaksi siten, että lantio on edelleen avoinna vastustajaan nähden ja liikettä voidaan jatkaa askeleella mihin suuntaan vain. Askelsarja on kömpelömpi verrattuna tilanteeseen, jossa vasen jalka vaihdetaan eteen, mutta jossain tilanteessa ehkä järkevä.

Lantion avoimena pysymisen kannalta oleellisinta on ensimmäinen askel. Ensimmäisen askeleen tulee olla sellainen, joka mahdollistaa tarvittaessa jatkoliikkeen vastakkaiseen suuntaan. Eli jos ensimmäinen askel suuntautuu vasemmalle, tulee siitä tarvittaessa kyetä jatkamaan liikettä oikealle.

Esimerkki:

15

Vihreä (mustat jalat) hyökkää käänteisellä kilvellä astuen viistoon vasemmalle (sininen jalka), mutta kilpeen kohdistuvan paineen vuoksi joutuu myötäämään ja astumaan oikealle (vihreä jalka) jatkaen lyönnillä jalkaan ja korjaten asentonsa (punaiset jalat). Edelleen astuttaessa vasemmalle vasen jalka johtaa, oikealle astuttaessa oikea jalka.

Suunnanmuutos on luonnollisinta ja helpointa kun liikuttaessa alkuperäiseltä keskilinjalta vasemmalle pitää huolen, että vasen jalka tulee johtavaksi ja vastaavasti oikealle liikuttaessa pitää huolen, että oikea jalka tulee johtavaksi.

Jos ajattelee keskilinjan koko ajan eläväksi suoraksi viivaksi kamppailijoiden välillä, voi kuitenkin seuraava nyrkkisääntö olla helpommin miellettävissä:

  • Älä astu keskilinjan yli
Keskilinja on suora linja kamppailijoiden välillä. Jalkatyössä pidetään huolta, että jalalla ei koskaan astuta keskilinjan yli. Näin lantio pysyy vastustajaan nähden avoimena ja liikettä voidaan jatkaa tarvittaessa muuhun suuntaan.

Keskilinja on suora linja kamppailijoiden välillä. Jalkatyössä pidetään huolta, että jalalla ei koskaan astuta keskilinjan yli. Näin lantio pysyy vastustajaan nähden avoimena ja liikettä voidaan jatkaa mihin suuntaan tahansa.

Read Full Post »

Jokaisella eurooppalaisella asejärjestelmällä on oma tunnusomainen varoasento ja jalkatyö. Jos järjestelmissä käytetään samanlaista asetta samanlaisella mekaniikalla, käytettävä varoasento ja jalkatyö ovat usein lähes identtisiä. Sekä varoasento, että jalkatyö vaikuttavat suoraan aseiden käytön mekaniikkaan – tai toisin päin – mekaniikka, jolla asetta käytetään sanelee minkälaista asentoa ja jalkatyötä kannattaa käyttää. Tai vielä pidemmälle vietynä: aseen ominaisuudet määräävät mekaniikan, jolla sitä kannattaa käyttää, joka vuorostaan määrää millaista asentoa ja jalkatyötä kannattaa käyttää. Tähän ajatukseen oma tutkimukseni pitkälti pohjautuu.

Olen aikaisemmin kuvaillut asentoa, jota viikinkiaikaisten aseiden kanssa kannattaa mielestäni käyttää:

  • paino on alhaalla, päkiöillä
  • jalat ovat noin hartian leveydellä, reilun jalan mitan päässä toisistaan
  • asento on hieman etukumara, mutta selkä on suorassa

Tällainen asento mahdollistaa nopean liikkumisen sivusuunnassa, mikä on tärkeää suuren, helposti otteessa kiertyvän kilven kanssa. Sivusuuntainen liike myös helpottaa avoimen hyökkäyslinjan löytämisessä ja itsensä turvassa pitämisessä puolustuksen aikana.

Suora linja

Sininen ja Vihreä seisovat suoraan toistensa edessä. Punainen viiva on ns. keskilinja.

Viikinkiaikaisten miekan ja kilven kanssa liikuttaessa on tärkeää pitää sellainen asento, joka mahdollistaa kilvellä myötäämisen ja astumisen kummalle puolen tahansa. Tämä on mahdollista vain jos lantio pidetään vastustajaan nähden ”avoimena”, toisin sanoen valmiina kääntymään kumpaan suuntaan tahansa. Lantion avoimuus säilyy seuraavia nyrkkisääntöjä noudattamalla:

  • liikuttaessa pois keskilinjalta, liikkeen puolinen jalka johtaa (jos astut keskilinjaan nähden oikealle, oikea jalka astuu ensin jne.)
  • oikealla puolen keskilinjaa oikean jalan tulee jäädä johtavaksi, vasemmalla vasemman jalan

Vaikka jalkatyö tulee miekan ja kilven käytöstä, olen huomannut, että sama asento ja jalkatyö pätevät myös kirveellä ja väkipuukolla.

Esimerkki jalkatyöstä:

Vihreä (mustat jalat) on astunut keskilinjan vasemmalle puolen (siniset jalat)

Kuvassa Vihreä (mustat jalat) on astunut keskilinjan vasemmalle puolen (siniset jalat) esimerkiksi puolustautuakseen lyönnillä käänteisessä kilvessä (katso vastaava tilanne tästä: http://youtu.be/KuYmAXQZyGg?t=14s). Vihreä on astunut ensin vasemmalla jalalla reilusti linjan vasemmalle puolen, tässä tapauksessa hieman eteenpäin. Oikea jalka seuraa perässä linjan vasemmalle puolen. Lopussa vasen jalka jää johtavaksi ja osoittaa vastustajaa päin. Jos tilanne muuttuisi niin, että Sininen painaisi Vihreän kilpeä, voi Vihreä edelleen myödätä ja astua uuden keskilinjan kummalle tahansa puolen. Tämä on mahdollista, koska Vihreän vasen jalka on johtavana – tämä sallii lantion kiertymisen sekä oikealle että vasemmalle uuteen keskilinjaan nähden.

12

Jos Vihreä olisi astunut ensin oikealla jalalla linjan vasemmalle puolen, olisi oikeasta jalasta tullut johtava. Tällaisessa tilanteessa ensinkin Vihreän olisi vaikea enää suojata itseään kilvellään, sillä sen kääntäminen vartalon oikealle puolen olisi vaikeaa. Toisaalta Vihreän lantio jäisi Sinisen suhteen ”suljetuksi”, toisin sanoen Vihreä ei pystyisi enää kiertämään lantiotaan kunnolla oikealle puolen. Vihreä ei siis enää voisi myödätä tai astua kunnolla oikealle, rajoittaen käytettävissä olevia tekniikoitaan mahdollisesti kohtalokkaalla tavalla.

Read Full Post »

Rautakautisen kilven käytön mekaniikka pohjautuu epävakauteen ja sen hyödyntämiseen. Kilvet eivät välttämättä ole painavia, mutta niiden käyttö voi silti olla hidasta, jos ei opettele liikkumaan kilven kanssa taloudellisesti. Ohessa yksinkertainen harjoitus taloudellisen liikkumisen opetteluun:

Asentoa vaihdetaan puoliavoimen ja käännetyn kilven välillä. Kilpi kiertyy nopeasti kahvan akselin suuntaisesti, mutta se on hidas liikuttaa sivusuunnassa. Tämän vuoksi askeleet suuntautuvat aina etuviistoon ja kilpi pyritään pitämään keskilinjalla. Tällä tavalla kilpi saadaan käännettyä nopeasti ja itse pystytään liikkumaan hyökkäyksen tai puolustuksen kannalta hyödyllisempään asemaan. Kilpi käytännössä kiertyy ympäri kun sen ympäri astutaan; kääntymistä voidaan edesauttaa oikealla kädellä.

Puoliavoimessa asennossa kilpi voidaan tukea vasenta kyynär- ja olkavartta vasten, käännetyssä kilvessä oikeaan olkavarteen.

Read Full Post »

Kuten edellisessä postissa totesin, myöhäisrautakautinen väkipuukko/skramasaksi on mielestäni pääsääntöisesti viiltoase. Kapeasta terästään huolimatta sellaisella voi tehdä varsin syviä viiltäviä iskuja. Tätä pääsin testaamaan Tuulin teurastamaan sikaan alkusyksystä; epämiellyttävä, mutta opettavainen kokemus.

Käytännölliseksi perusasennoksi väistittömälle väkipuukolle olen todennut seuraavan:

  • Vartalon asento pysyy samana kuin miekalla ja kilvellä
  • Veitsi pidetään poikittain vartalon edessä, leikkaava terä osoittaen eteenpäin, kärki vasemmalle
  • Vasen käsi pidetään veitsen takana

Tästä asennosta voidaan veitsellä pistää tai viiltää helposti monista suunnista, veitsellä voidaan torjua hyökkäykset suhteellisen helposti, ja mikä tärkeintä, se pitää molemmat kädet lähtökohtaisesti turvassa. Jos vasen käsi olisi ojennettuna vastustajaa kohti, se olisi helppo maali. Jos veistä pidettäisiin ojennettuna vastustajaa kohti, voidaan sitä manipuloida – esimerkiksi iskeä terä sivuun ja jatkaa lyöntiä välittömästi asekäteen. Pitämällä kädet kiinni kropassa, vastustaja joutuu kurottamaan hyökätessään ja ojentamaan asekätensä maaliksi. Toisaalta pitämällä veitsi vasemman käden edessä estää tekemästä puolustusta veitsen lyöntiä vastaan aseettomalla kädellä – seikka joka on mielestäni tärkeää voimakasta viiltoasetta vastaan toimittaessa. Vasemman käden ollessa veitsen takana, voidaan veitsellä myös puolustautua kaksikätisesti tarvittaessa – huomaa, että veitsen hamara on tylsä, joten kättä voidaan huoletta pitää sitä vasten.

Miten veitsellä sitten kannattaa hyökätä?

Itse näkisin parhaaksi hyökkäystavaksi suurinpiirtein saman kuin viikinkiaikaiselle miekallekin: vetävän, voimakkaasti viiltävän lyönnin. Toisin sanoen asekäsi ojennetaan – tai ’heitetään’ – hieman ylöspäin vastustajaa kohti ja vedetään voimakkaasti lähtöpisteeseensä: veitsellä vartalon eteen, miekalla lantiolle. Tällä tavoin asekäsi ei jää roikkumaan maaliksi mikäli lyönti menee ohi. Jos veitsellä aikoo pistää, kannattaa kahvan pää pitää painettuna kämmentä vasten.

Kirjoitan myöhemmin puolustautumisesta veitsen lyöntiä tai pistoa vastaan. Tässä video, joka havannoi muutamaa ylläkäsiteltyä seikkaa ja strategisia lyöntipaikkoja:

  1. Jos vasen käsi on ojennettuna – tai ojentuu – vastustajaa kohti, se on helppo maali
  2. Jos ase on ojennettuna vastustajaa kohti, sitä voidaan manipuloida
  3. Perusasento ja lyönti
  4. Lyönti- ja pistoharjoitus, joka opettaa hyökkäämään tärkeisiin kohteisiin: sisäpuolella ranteisiin, kaulaan, vatsaan kylkiluiden alla ja sisäreiteen; ulkopuolella ranteeseen, kaulaan, kylkeen kylkiluiden alla, kainaloon ja polvitaipeeseen

Read Full Post »

Teräaseiden luokittelu on haastavaa, koska rajan vetäminen erityyppisten aseiden välille ei ole aivan niin yksioikoista kuin voisi luulla. Aseet harvoin kehittyivät toisiksi suurin harppauksin ja välimuotoja löytyy käytännössä kaikista aseista. Rautakautisten väkipuukkojen – eli pitkien, aseiksi kelpaavien veitsien – luokittelusta ja luokittelun haasteista voi lyhykäisesti lukea vaikkapa täältä. Syväluotaavampaa analyysia löytyy mm. Sirkku Pihlmanin väitöskirjasta ”Kansainvaellus- ja varhaismerovinkiajan aseet Suomessa”. Itse pidän väkipuukkoina tässä tapauksessa yksiteräisiä veitsiä, joiden teräpituus vaihtelee n.20 ja 40 cm välillä.

Kuten kaikissa aseissa, väkipuukoista löytyy huomattava määrä erilaisia variaatioita, mutta jos yhteisiä tekijöitä halutaan etsiä, niin merkillepantavaa on väistin puuttuminen isoistakin veitsistä. Kahvat ovat usein olleet suoria, ilman suuria leventymiä kumpaankaan suuntaan.

Kaarle Suuren luukahvainen metsästysveitsi. Kokonaispituss 53cm, terä 31cm, terän leveys 45mm, kahva 22cm. Terän paksuus suurimmillaan 3.6mm.

Kaarle Suuren luukahvainen metsästysveitsi. Kokonaispituss 53cm, terä 31cm, terän leveys 45mm, kahva 22cm. Terän paksuus suurimmillaan 3.6mm.

Useammasta paikkaa olen lukenut, että väkipuukot olisivat toimineet lähitaistelussa pääasiassa pistoaseina. Varsinkin suurien veitsien kohdalla pidän tätä kuitenkin epätodennäköisenä, koska väistin puuttuessa pistossa käsi liukuu helposti terälle. Lähipiiristänikin tunnen useampia, jotka ovat leikanneet kätensä auki lyömällä puukon kannon nokkaan 🙂

Liukumisen voi puukolla estää painamalla kahvan pää kämmentä vasten tai käänteisessä otteessa pitämällä peukaloa puukon perällä. Kahvan painaminen kämmeneen toimii isoillakin veitsillä, mutta se heikentää otetta veitsestä huomattavasti. Havainnollistava video:

Tämän vuoksi näkisin rautakautisen väkipuukon ennemmin viiltoaseena, etenkin kun teräpituus lähentelee 30 senttiä tai menee sen yli. Miten veistä kannattaa käyttää onkin seuraavan postin aihe. Sitä odotellessa voi katsella vaikka vartaloväistöjä:

Read Full Post »

Miekkailuoppaiden kirjoittajilla on aina ollut yksi haaste: miten erottaa miekkailijat toisistaan tehdäkseen tekstistä, kuvista ja tekniikkasarjoista helpommin luettavat. ”Hyökkääjä” ja ”puolustaja” menettävät selkeytensä heti ensimmäisen puolustuksen jälkeen, kun puolustajasta tulee usein hyökkääjä. Etenkin suomen kielestä tulee puuroa kun yrittää kertoa kuinka ”hyökkääjä hyökkää hyökkäyksen”.

Vanhimmassa tunnetussa oppaassa (Royal Armouries Ms. I.33) asia on ratkaistu kuvaamalla pappi opettamassa oppilastaan. Pappi ja oppilas ovat eri näköisiä: papilla on pää paljaana ja oppilaalla on huppu päässä. Myös tekstissä on helppo eritellä miekkailijat, kun heitä voi kutsua eri nimillä: pappi ja oppilas. Solidaarisesti I.33:ssa sekä pappi että oppilas suorittavat tekniikoita ja ”voittavat”.

Royal Armouries Ms I.33

Opettaja-oppilas -asetelmaa hyödyntää myös Fiore dei Liberi italialaisessa taisteluoppaassaan. Siinä eritellään mestari oppilaineen, tekniikan suorittaja ja vastamestari, sekä joskus vastamestarin vastamestari.

Fior di Battaglia, oikealla yläkulmassa kruunupäinen mestari suorittaa puolustuksen, seuraavassa kuvassa kultainen nauha jalassaan oleva oppilas suorittaa jatkotekniikan. Alla olevat oppilaat näyttävät muita mahdollisia tekniikoita, joihin mestarin puolustus voi johtaa.

Jotkut taas käyttävät samaa opettaja-oppilas -asemaa itsensä korostamiseen. Saksalainen mestari Paulus Kal kuvaa kirjassaan itsensä näyttämässä tekniikoita. Kalin tunnistaa punaisista vaatteista ja siitä, että hän aina voittaa.

Pitkämiekkaa ja kupuraa Paulus Kalin teoksesta.

Oma suosikkini selkeytensä vuoksi tulee kuitenkin Bolognalaisista lähteistä, joissa eri pelaajat eritellään termein agent ja patient. Agent on henkilö, joka tilanteessa toimii ensin ja patient on se, joka reagoi agentin toimintaan. Otetaan esimerkki, jossa kaksi henkilöä seisovat varoasennoissaan. Toinen henkilö lähtee hyökkäämään, joten hän on agent. Toinen reagoi puolustuksella, joten hän on patient. Nyt riippumatta siitä mitä tekniikkasarjassa myöhemmin tulee tapahtumaan, pysyy alkuperäinen toimija agenttina ja toinen on edelleen patient. Näin mahdollisesti pitkänkin sarjan seuraaminen helpottuu, kun pelaajista käytetyt nimitykset muistuttavat, kumpi koko tilanteen laittoi liikkeelle. Mitään kuvallisia vihjeitä tarvitse ja tilanteen seuraaminen pelkän tekstinkin perusteella on helppoa. Tämän vuoksi käytän itsekin jatkossa samaa menetelmää. Se kumpi toimii ensin on agentti, toinen patientti. Koska en ole keksinyt näppäriä suomennoksia termeille, tulen jatkossa käyttämään agentista lyhennettä A ja patientista P.

Read Full Post »

Tässä tekstissä käyn läpi tyypillisimmät miekan asennot joita käytämme.

Oikealla olalla

miekkaolalla1 miekkaolalla2

Oikealla olalla miekka on noin korvan korkeudella, kärki ojennettuna taakse. Hyvä asento voimakkaiden lyöntien tekemiseen, mutta myös pistämiseen ylhäältä.

Vasemmalla olalla

miekkavasen1 miekkavasen2

Kuten oikealla olalla, mutta vasemmalla. Kilven ollessa korkeassa puoliavoimessa asennossa vastustaja ei näe asekättä.

Lantiolla

miekkalantio1 miekkalantio2

Miekka lantiolla, miekan kärki osoittaa vastustajaa kasvoihin. Tämä on vetävien lyöntien päätepiste, mutta myös hyvä asento alhaalta pistämiseen tai jalkaan lyöntiin. Vastaavasti käsi voi olla vasemmalla lantiolla.

Riippuva asento

miekkaox1 miekkaox2

Asekäsi on korkealla ja miekan kärki osoittaa hieman alas ja vasemmalle. Hyvä asento pistämiseen (oikealta olalta pistettäessä kuljetaan tämän asennon kautta). Kilven ollessa puoliavoimessa asennossa estää suorat lyönnit päähän.

Puolikilpi

puolikilpi1 puolikilpi2

Puolikilpi on asento, jossa kilpi on puoliavoimessa asennossa ja miekka hamarastaan kosketuksissa kilven reunaan. 10-20 cm miekan terästä on kilven etupuolelle. Taktisesti ja teknisesti monipuolinen asento. Asennon nimen olen lainannut vanhimmasta eurooppalaisesta miekkailuoppaasta (Royal Armouries Ms. I.33) jossa esiintyy ulkonäöllisesti hieman saman tyyppinen asento. Samankaltaisuus jää kuitenkin ulkonäköön – taktisesti asennoilla on eri rooli.

Kirveellä

Pienellä kirveellä käytämme pitkälti samoja asentoja kuin miekalla, mutta puolikilvessä pidämme kirveen päätä tuettuna kilven reunaan kuvan näyttämällä tavalla. Tämä tukee kilpeä ja vaikeuttaa sen manipuloimista (eli vastustajan kilven kääntämistä avoimen hyökkäyslinjan luomiseksi).

puolikilpikirves1 puolikilpikirves2

Read Full Post »

Older Posts »