Feeds:
Artikkelit

Archive for the ‘Arkeologia’ Category

Tämä teksti lienee roikkunut tarpeeksi kauan, joten julkaistakoon se nyt. Roikkunut se on siksi, että lista ei ole täydellinen. 😀 Sitähän se ei voi ollakaan, joten se siitä ongelmasta. Tässä siis listausta rautakautisista naisten haudoista, ja nimenomaan niistä, joista on löytynyt aseita. Lista ei ole kattava eik täydellinen, eli otan ilolla vastaan tietoja muistakin hautauksista.

Tanska:

1)   Gerdrup, 800-luvun alku

Kaksoishautaus, jossa luustoanalyysin mukaan noin 35-40 vuotias mies, joka oli todennäköisesti hirtetty (kiertyneet niskanikamat) ja sidottu raajoistaan. Hänellä oli mukanaan veitsi. Vajaan puolen metrin päähän hänestä oli haudattu noin 40-vuotias nainen, joka oli haudattu veitsen, neularasian ja keihään kanssa. (Christensen 1981, ”Gerdrup-graven”)

Norja:

1)   Jan Petersenin kirjassa ”Vikingetidens smykker” listataan suuri määrä (+20kpl) naisten hautoja, joissa on aseita. Hän tuomitsee kaikki kaksois- tai päällekkäishautauksiksi, joiden tutkiminen tarkemmin ei ole kiinnostavaa.  Jan Petersen lienee nimenä tuttu ainakin miekkaharrastajille. Kirja online: http://ub-prod01-imgs.uio.no/minuskel/00kj34448/00kj34448.pdf

2) Kaupang, naisen hautoja, joissa nuolenkärkiä ja kirveitä. (Mägi 2002: ”At the crossroads of space and time”, erinomainen kirja)

3) Birka, naisten hautoja, joissa yhdessä miekka, toisessa väkipuukko ja keihäänkärki sekä kahdessa haudassa keihäänkärki. Kaikki tulkittu kaksoishautauksiksi. (Mägi 2002)

4) Birka, hauta numero 644, naien hauta, jossa väkipuukko. (Mägi 2002)

Suomi:

1)   Tyrväntö, Suontaka, ~ 1030

Naisen hauta, jossa täydellinen korusto ja kaksi miekkaa. Toinen on yksi hienoimmista Suomesta koskaan löydetyistä aseista. (Alkuperäinen kaivausraportti vuodelta 1968 saatavissa kirjoittajalta)

1968, Oiva Keskitalo

Haudan koko:

Pituus n. 2 m, leveys n. 1 m, syvyys 70-90 cm. Haudassa säilynyt sääri- ja reisiluita, lonkka- ja kyynärniveliä, kylkiluita ja vähän pääkallon luita. Pää kohti luodetta, selällään jalat suorina.

Esineistö:

  1. Kaksiteräinen, pronssikahvainen miekka (haudan oikeassa yläkulmassa, josta kaivurin kauha sen nosti)
  2. Kristillisaiheisin hopealankaupotuksin koristetty säilä (ruumiin vasemmalla kupeella)
  3. Tuppipuukko  (miekan säilän keskikohan päällä kahdessa osassa)
  4. Soikea kupurasolki mahdollisesti tinaseosta, Hauhon ryhmää (rinnan molemmin puolin, alla säilynyt täysvillaista toimikasta)
  5. Soikea kupurasolki mahdollisesti tinaseosta, Hauhon ryhmää (rinnan molemmin puolin, alla säilynyt täysvillaista toimikasta)
  6. Ketjunkannatin mahdollisesti tinaseosta (kupurasolkia alempana, vartalon keskilinjassa)
  7. Hevosenkenkäsolki , pronssia (vyötärön korkeudella)
  8. Sirppi (vainajan rinnan päällä ylimmäisenä)
IMG_0261

Suontaan pronssikahvainen miekka esillä Kansallismuseossa. Kuva Jukka Salmi.

 

2)   Kalvola, 1000-luku

Naisen hauta, jossa kolme miekkaa. Nainen oli haudattu täysissä pukeissa, koruina  kaulanauha, jota koristivat lasihelmi, hopealevyriipus ja Otto III:n (983-1002) lyöttämä hopearaha. (Alkuperäinen kaivausraportti vuodelta 1911 http://kulttuuriymparisto.nba.fi/netsovellus/rekisteriportaali/raportti/read/asp/hae_liite.aspx?id=100039&ttyyppi=pdf&kunta_id=109)

1911. Appelgren-Kivalo

Kalmistoraunio 9 metriä ristiinsä, 50 cm korkea, ja sisälsi kolme isoa, maaperäistä kiveä, sekä muutoin erisuurisia, miehen kouranmaisia kiviä siellä täällä epäjärjestyksessä. Kaksi polttamatta haudattua vainajaa sekä naisen tarvekaluja ja koristeita. Haudassa oli säilynyt vainajasta säilynyt huonokuntoista luuainesta käsivarsista ja sääristä. Löydöistä päätellen vainaja oli haudattu raunioon pää kolmen kiven väliin, pään sivuilla olevat kivet noin 15 cm päässä toisistaan.  Pää sijoittui länsiluoteeseen. Miekat 1 ja 2 löytyivät vainajan jalkopäästä, miekan nro 3 kappaleet löytyivät vainajan pään oikealta ja vasemmalta puolelta.

Esineistö:

  1. Kaksiteräinen, pronssikahvainen miekka (vainajan jalkopäässä, puolipystyssä asennossa kärki alaspäin)
  2. Kaksiteräinen miekka kolmessa osassa (kärki ja kahva jalkopäässä, pala keskeltä 1 m lännempää; todnäk siirtynyt ensimmäisen perkauksen yhteydessä)
  3. Osa kaksiteräisen miekan säilää ja väännetty kärjenkatkelma (edellinen pään vasemmalta, jälkimmäinen oikealta puolelta)
  4. Hopearaha Otto III ajalta (983-1002)
  5. Brakteaatti, hopeaa
  6. Rikkoutunut lasihelmi
  7. Pieni pronssinen hevosenkenkäsolki
  8. Rintasolki, huonoa hopeaa
  9. Soikea kupurasolki, pronssia
  10. Soikea kupurasolki, pronssia (alla kankaanjäänteitä)
  11. Kaksi ketjunkannatinta ja ketju, pronssia
  12. Kaksi eri pituista ketjunkankea
  13. Tuppipuukko, tupen reunakisko pronssia (vasemmalla puolella)
  14. Korvalusikka, pronssia (oikealla puolella)
  15. Karhunhammasamuletti, pronssia (oikealla puolella)
  16. Spiraalisormus, pronssia (oikealla puolella)
  17. Rengas, särmikäs, pronssia (löytöpaikka haudassa epävarma)
  18. Pronssikiekuroita
  19. Pronssikiekuroiden katkelmia
  20. Vaipan pronssireunusta olkapäiltä (peitetty?)
  21. Rautasakset (keritsimet?)

3)   Luistari, Eura 

  1. Hauta numero 35, naisen hauta. Mukana kirves.
  2. Hauta numero 404, naisen hauta. Naisen jaloissa miehen kallo ja raajaluut sekä kaksi kirvestä.  (Lehtosalo-Hilander, Luistari-sarja sekä Marika Mägi 2002)

Viro (Mägi 2002):

1) Haimre: 1100-1200-luku naisen hauta, jossa heittokeihäänkärki.

2) Verevi Sandimardi: 1000-luku, naisen hauta, jossa pieni ja leveäteräinen kirves.

3) Kaberla: 1100-1200-liku, naisen hauta, kirves.

4) Saarenmaa: Kurevere III, 1000-1100-luku, naisen hauta, jossa hopeakoristeinen keihäänkärki.

5) Saarenmaa: Rahu haudat XXVIII sekä XXIV ja Randvere hauta V, naisia, jotka haudattu kirveen kanssa.

Latvia (Mägi 2002):

1) Krimulda, Priede, hauta numero 14 ja hauta numero 8, naisen hauta, mukana kirves.

2) Turaida, hauta numero 36, naisen hauta, mukana kirves ja keihäänkärki.

3) Sigulda, hauta numero 12, naisen hauta, jossa kirves.

4) Dolen saari, Rausi, hauta numero 38, naisen hauta, jossa keihäänkärki pään vieressä (tyypillistä miesten hautauksille).

5) Dolen saari, Vampeniesi, hauta numero 115, tytön hauta, mukana keihäänkärki.

6) Dolen saari, Vampeniesi, hauta numero 106, naisen hauta, mukana kaksi keihäänkärkeä.

7) Laukskola, naisen hauta, jossa kirves vyötäisillä (tyypillistä miesten haudoille)

Venäjä, Karjala (Mägi 2002):

1) Tontimäki, hauta numero 1, naisen hauta, jossa kirves.

2) Hovinsaari, hauta numero 1, naisen hauta, jossa keihäänkärki.

Liettua (Mägi 2002):

1) Pagrybiai, hauta numero 163, naisen hauta, jossa heittokeihäänkärki ja kirves.

2) Pagrybiai, hauta numero 91, naisen hauta, jossa kirves.

Iso-Britannia, viikinkihaudat (Shane McLeod, 2011. ”Warriors and women: the sex ratio of Norse Migrants to eastern England up to 900 CE”):

1) Repton, naisen hauta, jossa kirves, väkipuukkoja, miekan kappaleita

2) Heath Wood, kolmen vainajan polttohautaus, mukana kolme miekkaa ja yksi kilpi. Luustoanalyysin mukaan kaikki kolme ovat naisia.

Kaiken kaikkiaan voitaneen sanoa, että ei nyt aivan marginaalisesta ilmiöstä ole kyse. Pistäkääpä merkille, kun jostain löytyy asehauta, heti puhutaan ”miekkamiehestä” (esimerkiksi tämä hieno löytö). Kuitenkin – kuten edeltä käy ilmi – sukupuolen määrittäminen puhtaasti hauta-antimien perusteella on epäluotettava menetelmä ja se on huonoa tiedettä. Koska en ole arkeologi, voin näin sanoa suoraan ja anteeksipyytelemättä! 😀 Valitettavasti se vain on totta; se ON huonoa tiedettä. Ennakko-oletukset ja tutkijan asenne eivät saisi vaikuttaa tieteen tekemiseen; vain tarkka analyysi antaa luotettavan vastauksen.

Koska tästä tuli pitkä lista ilman hienoja kuvia, laitetaan loppuun Olaus Magnuksen ”Pohjoisten kansojen historiasta” vuodelta 1555 hieno kuva naissotureista:

Olaus Magnus Historia om de nordiska folken

Mainokset

Read Full Post »

Jousi on sekä metsästys- että taisteluase. Pohjois-Euroopan rautakautisista ampuma-aseista puhuttaessa on tapana esittää normaalina jousen mallina yhdestä puisesta (yleisimmin marjakuusi, saarni tai jalava) kappaleesta valmistettu, noin miehen mittainen pitkäjousi. Kyseisellä aseella onkin pitkä historia; vanhimmat löydöt ovat kivikaudelta (Tanska 8000-5000 eaa). Viikinkiajan Hedebystä Tanskasta löydetty pitkäjousi oli 192cm pitkä. Jousi mainitaan aseena myös saagoissa. Pitkäjousen käyttö on selviö, eikä siinä siten ole sinänsä mitään (anteeksi) mielenkiintoista. Kiinnostavaa sen sijaan on se, että on olemassa todistusaineistoa muunkinlaisten jousten käytöstä Pohjolassa.

Kirjallisista lähteistä löytyy sekä tuoreempia että vanhempia vihjeitä. Norjalaisesta kirjallisuudesta mainittakoon norjalainen Konungs skuggsjá (noin 1250 jaa), jonka hyökkäys- ja puolustusaseista kertovassa kappaleessa kerrotaan, että ratsastavan soturin on mahdollista käyttää jousta, joka on helppo jännittää myös hevosen selässä. Alkuperäinen sana tekstissä tälle jouselle on hornbogi , eli sarvijousi. Viikinkiajalle ajoittuva muinaisenglantilainen klassikko Beowulf  (ajoitettu välille 700-1000 jaa) kertoo, kuinka Hathkin tappaa veljensä Herebealdin sarvijousella (muinaisenglannin sana hornbage). Sarvijousi viittaa jouseen, jonka valmistuksessa on käytetty muutakin kuin pelkkää puuta. Todennäköisimmin termillä on kuvattu komposiittijousta, jossa on puun lisäksi käytetty mm. sarvea ja jännettä. Tällaisia jousia käyttivät Euraasian arojen nomadisoturit, jotka ratsastivat hevosella ja olivat aseistautuneet pääasiassa jousin.

Komposiittijousi ei ole mikään uusi keksintö; sitä käyttivät Obelixia lainatakseni jo muinaiset egyptiläiset. Egyptiläiset taas saivat ensimmäiset komposiittijousensa Aasian nomadeilta, jotka kehittivät sen todennäköisesti vanhemmasta laminaattijousesta. Laminaattijousessa oli tyypillisesti kahta eri puuta, joskus myös tuohikerros päällä (laminaattijousia oli muuten käytössä Pohjolassa ilmeisesti viikinkiajallakin; muinaisnorjalainen sana tvividr kuvaa kirjaimellisesti saamelaisten jousta, jossa on ”kaksi puuta”; tästä lisää ehkä joskus J). Komposiittijousi valmistettiin yhdistelemällä erilaisia materiaaleja (puu, bambu, nahka, sarvi ja jänne), joiden erityisominaisuuksia hyödyntäen jousesta saattoi tehdä toisaalta taipuisamman ja nopeamman, toisaalta jäykemmän ja kestävämmän. Yleensä jousen kärjet vielä käännettiin vastakkaiseen suuntaan lisävoiman saamiseksi. Nimi vastakaarijousi kuvaa tätä ominaisuutta. Komposiittimenetelmien myötä jousen mitta lyheni merkittävästi eli se oli kompaktimpi ja helpompi käyttää myös hevosen selästä. Tyypillisessä 900-luvun nomadien komposiittijousessa oli luiset vahvikeosat kahvassa sekä erilliset luiset kärkipalat, jotka myös säilyvät yleensä arkeologisessa aineistossa parhaiten.

 

Kirjoittajan moderni unkarilaisvalmisteinen vastakaarijousi

Kirjoittajan moderni unkarilaisvalmisteinen vastakaarijousi

 

Ja siitä arkeologisesta todistusaineistosta paras on niinkin viikinkimäinen paikka kuin Birka. Viikinkiaikaisen Birkan varuskunnan kaivauksissa on löytynyt paljon selkeästi euraasialaisia jousiammuntavälineitä, mm. nuolia, nomadinuoliviinin ripustuksia ja muita osia, mahdollinen peukalorengas sekä eräästä haudasta komposiittijousen osa. Tämän lisäksi Birkasta on löydetty 900-luvun hauta (Bj1125b), jonka sisällä oli täydellinen itäeurooppalaisen jousisotilaan varustus sekä hevonen. Kolme muuta hautaa samalta ajanjaksolta sisälsi myös mahdollisesti hevosjousisoturin varusteita. Birkan kaltaisessa ympäristössä (saari) ratsastavalle jousisoturille ei ehkä ollut paljon käyttöä, mutta ottaen huomioon, että Pohjolan sotureilla oli varmasti jo 400-luvulta lähtien kokemusta sekä hevosen selästä taistelemisesta että jopa komposiittijousista, voidaan olettaa, että taito kuului normaaliin harjoitusohjelmaan.

Josta pääsemmekin hienolla aasinsillalla ratsastusjousiammunnan harjoitteluun, sen sopimiseen rautakautiseksi taidoksi ja täten tähän blogiin. Clever me.

 

 

Lähteinä mm.:

Beowulf (http://www.gutenberg.org/files/16328/16328-h/16328-h.htm)

Bowden, B. L.J., The Origin and the Role of the Composite Bow In the Ancient Near East (http://www.academia.edu/1561842/The_Origin_of_the_Composite_Bow_in_Ancient_Mesopotamia)

Hedenstierna-Jonson, C.: The Birka Warrior – The material culture of a martial society. (http://su.diva-portal.org/smash/get/diva2:189759/FULLTEXT01)

Insulander, R.: The Two-Wood Bow ( http://www.freebirdarchery.com/images/twowoodbow.pdf)

Lundström, F., Hedenstierna-Jonson, C & Holmquist Olausson, L. : Eastern archery in Birka’s Garrison in Martial Society (http://www.academia.edu/1429936/Eastern_archery_in_Birkas_Garrison)

Konungs skuggsjá (King’s Mirror), translated Larson, L., M., 1917 (http://archive.org/stream/kingsmirrorspecu00konuuoft#page/n9/mode/2up)

 

 

Read Full Post »

Historiantutkijoilla kuten muillakin tieteentekijöillä on usein taipumus yleistää. Yleistäminen on hyvä asia kun haetaan ja luodaan kokonaiskuvaa ja sitä sellaista tietoa, jota kehtaa esittää yleismaailmallisena, historiallisena faktana. Minua on kuitenkin pidemmän aikaa viehättänyt se kiistaton fakta rautakautisista(kin) naisten haudoista, että osassa niistä on aseita. Joskus tavallisia aseita, joskus loistomiekkoja, joskus yksi ja joskus kokonainen soturin varustus (ja tietenkin se käänteinen erikoisuus, eli miesten haudat, joista on löydetty tyypillisesti naisille kuuluviksi ajateltuja koruja).  Näitä on löydetty meiltä ja muualta, laajalta alueelta ja erilaisilta heimoilta ja kansoilta. Näihin löytöihin suhtautuminen on ollut perinteisesti perin nihkeää, ja edelleenkin osaa leimaa jonkinlainen epäilys siitä, onko kyseessä oikeasti nainen. Toisinaan siihen nihkeyteen ei tarvita edes aseita, riittää kun hautaus on ylenpalttinen ja osoittaa vainajan korkeaa yhteiskunnallista asemaa, kuten esimerkiksi Vixin kuuluisan löydön suhteen kävi. Samoin on ollut tapana muistuttaa, että naisten tasa-arvoisella tai korkealla asemalla on vain yksinkertaisesti kuvattu yleistajuisesti kyseisen kansan pakanallisia perverssioita, eli mitä enemmän naisille on suotu vapauksia (kristilliseen arvomaailmaan verrattuna) sitä säädyttömämpää elämää on eletty.  Klassinen me – ne -erottelu siis. Näissä kuvauksissa on ollut naisia päällikköinä (vaikkapa pappismies Adam Bremeniläinen – Hamburgische Kirchengesichte) tai naisia sotureina (arkkipiispa Absalonin sihteeri Saxo Grammaticus – De Gesta Danorum), ja ajatus on siis se, että kyseessä on vale tai ainakin suuri liioittelu päämäärän vuoksi eikä totuudenmukaisuudella niinkään ole ollut väliä. Kuitenkin kaikista naissoturikertomuksista kuuluisin, eli historiankirjoituksen isän Herodotoksen kuvaus amatsoneista onkin tutkittua faktaa.

Toki on ollut toisinajattelijoitakin; otan vapauden lisätä sanan onneksi. Yritän tutustua mahdollisimman laajasti aiheeseen niin löytöjen, aikalaisten ja myöhempien kirjallisten lähteiden kuin nettikirjoitusten anekdoottisumunkin kautta. Saattaa yllättää, että sitä lähdemateriaalia on paljon. Jopa siinä määrin, että pysyäkseni jotenkin järkevissä rajoissa sen materiaalin ja aiheen laajuuden suhteen päätin, että ehkä minua kuitenkin kiinnostaa eniten juuri viikinkiaika. Koska minulla ei tällä hetkellä ole mahdollisuutta aloittaa suurempaa kirjallista työtä aiheesta, ajattelin blogissamme esitellä joitakin ajatuksiani ja varsinkin niitä tutkimuksia, löytöjä ja tekstejä, jotka minua kiinnostavat ja inspiroivat. Mahdollisesti joskus yritän saada aikaan enemmänkin. Tiedän, että tämä menetelmä aiheuttaa ongelmia sekä kokonaisuuden hahmottamisessa että helposti jäsennellyn tekstin tuottamisessa. Asia vaivaa minua, joten yritän näennäisesti suhtautua yksittäisiin teksteihin kuin muistiinpanoihin.

Kun olen aihetta nyt jonkin aikaa pyöriteltyäni päätynyt siihen käsitykseen, – en voi puhua lopputuloksesta, koska se vihjaisi, ettei asiassa ole enää opittavaa tai että näkemkseni olisi jollakin lailla kiveen hakattu – että viikinkiajan sosiaalirakennetta voisi kuvailla mieluummin roolein kuin sukupuolin. Nainen on voinut joskus ottaa miehen roolin, ja päinvastoinkin. Ajatus ei ole helppo; nykyaikanakin tuntuu olevan joillekin ihmisille vaikea käsittää, ettei biologinen sukupuoli ole mikään mustavalkoinen kahtiajako miehekkäisiin miehiin ja naisellisiin naisiin. Herättäisin myös historiallisen ajan teksteistä kysymyksen, kuvataanko pakanoita feministeiksi vai feministejä pakanoiksi. Ehkä niillä olikin joku yhteys; muukin kuin synti.

Mutta lisää seuraa. 🙂

Read Full Post »